-

Olemme muuttaneet - uudet toimitilamme ovat Varastotiellä

0 kommenttia

Lapin Kalatalouskeskus ry:n toimisto on muuttanut Rovaniemellä. Uudet toimitilamme ovat nyt osoitteessa Varastotie 2, 96320 Rovaniemi.

Toimitilamme löydät pohjoisesta eli Sodankylästä päin tultaessa siten, että poistut nelostieltä Minimanin rampista ja käännyt vasemmalle kohti Vintikkiä. Toimistomme on samassa rakennuksessa kuin Vintikki, mutta Kemin puolella (etelä). Olemme kolmannessa kerroksessa.

Etelästä eli Kemistä päin tultaessa poistu esimerkiksi Rantavitikan rampista, aja vasemmalle sillan yli kohti Prismaa ja käänny Lidlin kohdalla oikealle. Aja eteenpäin, kunnes tulet keltaisen kivirakennuksen luo ja käänny vasemmalle, olet perillä.

Toimisto on pääsääntöisesti auki maanantaista keskiviikkoon kello 9.00-15.00. Muina aikoina ota yhteys toiminnanjohtajaan p. 040 5500 527.