-

Kalastuspäivä innosti lapset kalaan Posiolla

0 kommenttia

Suolijärven kalatalousalue järjesti syyskuussa Posiolla Lasten kalastuspäivän Sairaalanrannassa. Tapahtumaan osallistuivat pienet 1–5-vuotiaat päiväkotilaiset Posion päiväkodista ja 0-2-luokkalaiset koululaiset Posion alakoulusta.

Kalastuspäivässä mukana olivat myös Lapin Kalatalouskeskus ry ja Posion kalamiehet sekä muikunpaistaja.

Päivän ohjelma räätälöitiin pienille kalastaja-aluille sopiviksi. Lapset pääsivät pienissä ryhmissä kokeilemaan onkimista. Posionjärvestä nousi pieniä ahvenia, jotka innostivat kalastamaan lisää.

Lapin Kalatalouskeskus kannusti lapset askartelemaan värikkäitä kaloja ja kertoi samalla, millaisia kaloja Suomen järvistä saakaan. Kaloja kertyikin valtava määrä – järvialustassa ui ja verkkoon tarttui yhteensä 78 kalaa.

Kaikki lapset saivat myös maistaa Suolijärven tuoretta, paistettua muikkua. Kala maistui erinomaisesti lapsille ja ohjaajille. 

Suolijärven kalatalousalueen järjestämän kalastuspäivän tavoitteena oli jakaa tietoa kalastuksesta ja kalastusharrastuksesta sekä tutustuttaa lapset kalatalouteen. 

Kohderyhmänä olivat kaikki peruskoululaiset, mutta koska 3–9-luokkalaiset olivat tapahtuman järjestämispäivänä taksvärkkiä suorittamassa, kohdentui tapahtuma Posion pieniin koululaisiin ja päiväkotilaisiin. Osallistujat olivat tyytyväisiä siihen, että myös heidät muistettiin tällaisella tapahtumalla.

Lapin ELY-keskus avusti tapahtumaa kalastonhoitomaksuvaroista.