-

Koululaiset tutustuivat kalastuksen maailmaan Rovaniemellä: "Tosi kivaa!"

0 kommenttia

Valtakunnallisen kalastuspäivän Rovaniemen aluetapahtuma Ounaspaviljongilla onnistui hienosti elokuun loppupuolella. Kalastuspäivään osallistuivat Rovaniemellä kuusi ryhmää Syväsenvaaran koulun 4.-6.-luokkalaisia ja kolme ryhmää Nivavaaran koulun 4.-5.-luokkalaisia. Päivän aikana kalastuksen monipuoliseen maailmaan tutustui noin 185 koululaista.

Rovaniemen aluetapahtuma järjestettiin yhteistyössä Lapin Kalatalouskeskuksen, Rovaniemen 4H-yhdistyksen, Lapin Marttojen ja Lapin Vapaa-ajankalastajien kesken. Tapahtuma toteutettiin tehtävärasteilla, joilla koululaiset tutustuivat erilaisiin kalastusaiheisiin. 4H-yhdistys opasti koululaisia leikin keinoin jokamiehen oikeuksia tuntemaan. Toisessa rastissa kisattiin kalojen tunnistamisen parissa.

Lapin Kalatalouskeskus kertoi koululaisille kalan reitistä vedestä ruokapöytään sekä ammattikalastajien työstä. Oppilaat saivat tehtävän kautta muistella, miten kala kulkee ammattikalastajalta jalostajalle, kauppaan ja lopulta syöväksi ruuaksi.

Lapin Vapaa-ajankalastajat esittelivät koululaisille niitä välineitä, joita vapaa-ajan kalastaja tarvitsee ja voi käyttää kalastuksessa. Toisessa rastissa Lapin Vapaa-ajankalastajat opastivat oppilaat kokeilemaan mato-ongintaa. Kalojakin tuli ja koululaisten innostus sekä hyvä käyttäytyminen antoivat aihetta kiitoksiin kalastajien taholta.

​​​​​​​

Lapin Martat esittelivät kalankäsittelyä ja maistattivat Ammattiopisto Redun valmistamia maukkaita kalapullia. Käsiteltävänä oli Kemijärvestä kalastettuja haukia, ahvenia ja muutama särki. Arvuuteltiin, mistä kalasta tulee se paras kalaliemi?

​​​​​​​

Toinen tapahtuma Sallassa

Valtakunnallisen kalastuspäivän muut tapahtumat muualla Suomessa järjestettiin suureksi osaksi jo toukokuussa. Lapissa toukokuun ilmat ovat vielä koleita, joten elokuun loppupuoli on koettu parhaaksi ajaksi järjestää tämä hieno tapahtuma. Päivän järjestelyt sujuivat hyvin ja yhteistyö on ollut toimivaa.

Päivää rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö kalastonhoitomaksuvaroista. Kalastuspäivä ei ole Rovaniemellä kaikille avoin tapahtuma, vaan päivään kutsutaan muutama koulu kerrallaaan osallistumaan. Valtakunnallinen kalastuspäivä on suunnattu 4.-6.-luokkalaisille.

​​​​​​​

Lapissa järjestetään toinenkin aluetapahtuma, joka on keskiviikkona 31. elokuuta Sallassa.

Teksti ja kuvat: Auni Vääräniemi / Lapin Kalatalouskeskus