-

Lapissa Valtakunnallinen kalastuspäivä on elokuussa Rovaniemellä ja Ranualla

0 kommenttia

Koululaisille suunnattua Valtakunnallista kalastuspäivää vietetään Lapin alueella tänä vuonna elokuun lopussa Rovaniemen ja Ranuan tapahtumilla.

Suurimmassa osassa Suomea Valtakunnallista kalastuspäivää vietetään jo 24. toukokuuta. 

Kalastuspäivän aikana koululaiset suuntaavat kalavesien äärelle hankkimaan uusia elämyksiä. Joukossa on jo kokeneita kalastajia, mutta monelle lapselle päivä voi olla myös ihka ensimmäinen kosketus kalastukseen.

Lapissa kalastuspäivää järjestävät Lapin Kalatalouskeskus ry sekä 4H-Rovaniemi ja 4H-Ranua. Yhteistyökumppaneina ovat Martat ja Lapin Vapaa-ajan kalastajat. Lapissa Valtakunnallinen kalastuspäivä toteutetaan koululuokkia mukaan kutsumalla. Tapahtuma suunnataan 4-6-luokkalaisille. Luvassa on ohjattua ongintaa, eri kalastusmenetelmiin tutustumista, kalojen tunnistusta, kalan käsittelyä ja herkullista ja terveellistä kalaruokaa.

Valtakunnallisen kalastuspäivän tapahtumia järjestetään toukokuussa ympäri Suomea.

Katso Valtakunnallisen kalastuspäivän vuoden 2023 tapahtumat ja yhteystiedot: https://ahven.net/kalastus/kalastuspaiva/

Valtakunnallisen kalastuspäivän järjestelyissä ovat Kalatalouden Keskusliitto jäsenjärjestöineen (Lapin Kalatalouskeskus meillä Lapissa) ja yhteistyökumppanien kanssa. Päivää rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö kalastonhoitomaksuvaroista.