-

Lausunto: Lohikalastuksen täyskiellolla ei ratkaista heikkoa tilannetta

0 kommenttia

Lausunto Valtioneuvoston asetus lohenkalastuksen määräaikaisesta kieltämisestä Tenojoen vesistössä Maa- ja metsätalousministeriölle:

Lapin Kalatalouskeskus katsoo, että rajoitukset ovat aiheelliset Tenon lohikantojen turvaamiseksi, mutta että esitetyllä lohikalastuksen täyskiellolla vuodelle 2021 ei ratkaista lohikantojen heikkoa tilannetta.

Tenojoen lohikantojen lisääntymisen turvaaminen ja kestävä lohen kalastus vaativat pitkäaikaisia ja suunniteltuja toimenpiteitä. Täyskiellon sijaan tulisi käyttää muita kalastukseen ja kalakantoihin vaikuttavia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi kalastusrajoituksia, jotka kohdistuvat kalastusaikaan, pyydysten määriin ja saalismääriin. Lisäksi olisi turvattava kutulohien nousu jokiin merialueelta.

Katsomme, että lohen kalastuksen täyskiellolla on merkittävät negatiiviset vaikutukset Tenon lohikalastuskulttuurille, alueen matkailukalastusyrittäjille ja alueen muille elinkeinoille. Alueen matkailuyritykset ovat käynnistäneet markkinoinnin jo ennen kalastusmatkailukauden alkua. Jos kuitenkin tulevalle kalastuskaudelle asetettava lohen täyskalastuskielto astuu voimaan, tulee valtion budjettiin lisätä korvaus vahinkojen kompensoinnille vesialueen omistajille, matkailukalastusyrittäjille ja alueen kunnille.

Lisäksi haluamme painottaa, että kun Tenon lohikantoja on seurattu systemaattisesti jo 1970-luvulta lähtien, olisi ollut tärkeää puuttua lohen heikkoon kutukannan tilaan jo paljon aikaisemmin, myös muulla kalastuksen säätelytoimenpiteillä kuin jokikalastusta rajoittamalla.