-

Sallassa tykästyttiin Valtakunnallisen kalastuspäivän tarjontaan

0 kommenttia

Sallassa vietettiin elokuun lopussa Valtakunnallisen kalastuspäivän toista Lapin aluetapahtumaa. Koululaisten kalastuspäivään osallistuivat Sallan kirkonkylän koulun 4.–6.-luokkalaiset opettajineen. Salla Wilderness Parkin (Sallan Poropuisto) maastoissa erilaisia rasteja suoritti aamupäivän aikana kaikkiaan kuutisenkymmentä koululaista.

Kuten viikkoa aiemmin Rovaniemen Ounaspaviljongilla, vastasivat kalastuspäivästä yhteistyössä Lapin Kalatalouskeskus ry, 4H-yhdistys, Lapin Martat ry ja Lapin Vapaa-ajankalastajat ry yhdessä sallalaisten toimijoiden Sallan 4H-yhdistyksen ja Sallan Perhokerhon kanssa.

Rasteilla Sallan 4H-yhdistys opasti koululaisia leikin keinoin jokamiehen oikeuksia tuntemaan. Toisessa rastissa kisattiin kalojen tunnistamisen parissa. Lapin Kalatalouskeskus kertoi koululaisille kalan reitistä vedestä ruokapöytään sekä ammattikalastajien työstä.

Lapin Vapaa-ajankalastajat opastivat Upinlammin rannassa koululaisia kokeilemaan mato-ongintaa. Saalistakin tuli, pulskia ahvenia. Koululaiset keräsivät kiitoksia hyvästä käyttäytymisestä ja keskittyneisyydestä kalastamisessaan.

Mato-onginnan lisäksi Sallan Perhokerho opasti koululaisia Upinlammen rannalla perhokalastuksen saloihin.

”Perhon heitto ei ole voimalaji, vaan tekniikkalaji”, Sallan Perhokerhon hallituksen puheenjohtaja Timo Tuuha näytti mallia.

Poropuiston kodassa Lapin Martat opettivat koululaisia perkaamaan muikkuja. Monien mielestä se oli yllättävän helppoa. Koululaiset kuuntelivat keskittyneesti ja maistoivat ennakkoluulottomasti Ammattiopisto Redun valmistamia kalapullia.

”Tosi hyviä”, kuului tyytyväisiä kommentteja.

Päivän päättyessä Sallan kirkonkylän koululta kiiri jo viestiä, että päivä oli sekä oppilaiden että opettajien mielestä aivan mahtava. Rasteilla oli ollut riittävästi aikaa ja mikä parasta, jokaisella rastilla oli asiantuntijat, jotka hoitivat opin perille koululaisille.

”Tämä oli aivan huippu juttu. Sallalaiset kalastavat kovasti, mutta kalastuspäivän jälkeen kalastus innostaa varmasti vielä lisää perheitä kalaan”, 6b-luokan opettaja Seija Oinas huikkasi rastien aikana.

Neljännen luokan opettaja Tiina Isolähteenmäki kiitteli järjestäjiä tapahtuman tuomisesta Sallaan ja myös sitä, että järjestäjinä oli monta tasavahvaa toimijaa.

”Olin 30 vuotta etelässä opettajana ja siellä piti yksin järjestää, jos halusi tällaista tapahtumaa koululaisille”.